Niin miten?

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Ilmiömäinen temppu viettää rennosti ja rauhallisen tunnelman vallitessa päivä(t), joihin latautuu niin järjettömästi erilaisia odotuksia, perinteitä, nostalgiaa, fiilistelyä ja hössöttämistä, ettei mikään toinen päivä pääse länsimaisessa tapakristillisessä perusmeiningissä lähellekään. Tänä vuonna olen risoontunut erityisesti paineista, joita nyt asetetaan (lue asetan) rentoudelle. OTA RENNOSTI!!!!! Kenelläkään ei ole kivaa, jos äidillä ei ole kivaa, joten vietä nyt kivaa ja jätä se kokkaaminen ja siivoaminen.

OLYMPUS DIGITAL CAMERANo entäs jos sattuu kuulumaan niihin ihmisiin, jotka eivät yksinkertaisesti kykene rentoutumaan kaaoksen keskellä, vaan aidosti nauttivat siististä asunnosta ihan arkenakin? Miten, kuinka ja millä tavalla sitten yhtäkkiä just jouluaattona osaisin rentoutua kalsareissa ja pölypalleroissa kahlatessa, kysyn vaan. En kuvittele hetkeäkään, että lapsiani tai edes puolisoani nimettävästi kiinnostaa kuinka siistiä meillä on ylipäänsä, mutta MINUA kiinnostaa! Ja siihen pöytään kun ei nyt ilmesty pöperöä ilman omaa kontribuutiota, kiitos kuopuksen sekavan allergiaselvittelyruokavaliokuvioiden (ajatella, kun se ruoka ei tipukaan taivaasta ja ääsmarketista ei vain löydy sopivaa äitientekemää), niin samalla vaivalla kai niitä jouluruokiakin sitten vääntää. Miksi joulusta on tullut taas yksi paikka kertoa äiti-kategoriaan profiloituville ihmisille, että teet nyt mitä hyvänsä niin pieleen menee. Ei tuu mitään, pilaat kaiken!

OLYMPUS DIGITAL CAMERAJoulun ”tekeminenhän” on kuin äitiyden näyttökoe, jossa punnitaan miten viisikymmenlukulaisella meiningillä sen juhlan saa tai ei saa/ halua rakentaa. Paitsi että koska vaivattomuus on tämän vuoden juttu selkeästi, niin homma menee nyt siis niin, että kämpän pitäisi olla jotenkin luonnostaan ja ihan itsestään tiptop. No okei, kallis villatorkkupeitto on jäänyt huolettomasti ryttyyn nojatuolin käsinojalle. Luomujoululaatikot ovat vain ilmestyneet jostain pöytään ja nautittu rauhallisen tyylikkään tunnelman vallitessa, jonka jälkeen rennosti alpakka-villapaidoissaan kotimaisella sohvalla rentoutuvat vanhemmat katselevat takkatulen äärellä yhteen sointuvissa pyjamissaan yhdessä iloisen hillitysti telmiviä, lahjoistaan kiitollisia rakkauden hedelmiään. Kukaan ei näe tämän eteen vaivaa, tämä vain tapahtuu, koska tässä perheessä vaan osataan ottaa rennosti #ihanajoulu #rentojoulu #instagramtodellisuus #elämästockanluettelosta. Eli tavallaan ne samat odotukset kuplivat siellä pinnan alla, mutta joulun raatajalta on viety oikeus olla urakastaan vähän uupunut, koska kaiken täytyy tapahtua vaivatta. Tuplapaineet, kiitti tästä!

OLYMPUS DIGITAL CAMERAJa otetaas sitten vähän perspektiiviä. Voisiko joulusta ahdistuminen olla enempää kategoriassa ”Länsimaisen pullasorsan tuska”. Itse asiassa, miten tällaisesta asiasta edes VOI tehdä ongelman? Esimerkiksi se, että on paljon kyläpaikkoja joissa rampata kertoo paitsi siitä, että myös isovanhemmat eroavat nykyään, niin myös siitä, että on paljon rakkaita, joiden luokse mennä. Uskoisinpa, että suurin osa läheisistä ymmärtää, jos kyläily jää pienten lasten kanssa väliin tai vuorotetaan eri vuosiin. Tai vieraillaan vaikka joulun jälkeen. Jos ei ymmärrä, niin peiliin katsomisen paikka löytyy myös siitä päästä.

OLYMPUS DIGITAL CAMERAEnnen perheellistymistä aikuisajan joulu tuntui tyhjältä. Nyt kun olen saanut sen lahjoista suurimman, eli kaksi maailman ihaninta poikaa, ikioman perheen jonka kanssa viettää joulua, niin miten edes kehtaan valittaa sitä, etten jaksaisi luoda sitä joulua?! Mitä enempää enää voisin haluta? Että joku tulisi ja tekisin sen joulun? No eihän se sitten olisi minun, MINUN tekemäni!! Tahdon röyhelöessun, luomulaatikoita, nyhtökauraa, lautalattian ja kirkkaan marttyyrin kruunun kera loputtoman ihailun.

OLYMPUS DIGITAL CAMERASe mikä joulussa loppuviimein ja oikeastaan ainoastaan ahdistaa ovat tietysti ne omat ihan itsekin luodut paineet ja odotukset. Herätys. Ei niitä omia lapsuuden jouluja saa takaisin. Miksei? Koska ei niitä tavallaan ollutkaan. Tai oli, mutta ei asioita voi tietenkään havainnoida samalla tavalla kuin silloin pienen ihmisen silmin. Marja Hintikka sen hyvin kiteyttää:

Luulen, että “lapsuuden joulut” on vähän samanlainen sanapari kuin “lapsuuden kesät”. Silloin kaikki oli aina täydellistä. Tietenkään niin ei oikeasti ollut. Me emme vain muista riitojen kiristämiä jouluiltoja tai pieleen menneitä lahjoja. Siksi kannattaisi vanhempanakin vähän hellittää: eivät lapset kaipaa täydellistä joulua, vähempikin riittää.

OLYMPUS DIGITAL CAMERATotuushan on, että kahden pienen kaoottisenergisessä iässä olevan herrasmiehen kanssa juuri mikään ei ole kovin rauhallista tai edes kovin rentoa noin ylipäänsä- joulupukin odottaminen tuskin tekee tähän poikkeusta. Joulu on juuri nyt heitä ja oikeastaan vain heitä varten. Ilman noita polvenkorkuisia skippaisin joulun tänä vuonna silmää räpäyttämättä. Joten nyt päästän irti vaikka väkisin omista odotuksistani joulun suhteen ja keskityn olennaiseen. Jos olisin pieni poika, mitä toivoisin? Niin. Juuri sitä rentoa menoa ja iloista tunnelmaa. Pillimehua ja ranskalaisia. Ja loppuunmyytyä Ryhmä Hau vahtitornia. Eipä tuon toteuttaminen nyt liikoja vaadi. (Paitsi sen vahtitornin löytäminen?!?)

Eli vastatakseni itselleni kysymykseen miten rennon joulun saa: ottamalla rennosti. Uskaltamalla sanoa ei ennen kaikkea omille odotuksilleen ja liiallisille kyläilypaineille. Katsomalla ympärilleen ja nauttimalla näkemästään. #kalsarijoulu

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s