MestaripiirrosEsikoisen kulmakarvojen kaunis kaari. Pienen rohkean miehen kaiken voittava optimismi, into elämästä ja ihmisistä. Vatsanpohjasta kumpuava nauru, joka kastelee omatkin silmät ilosta. Kuopuksen vielä vauvamaiset ranteet poimuineen, pienet kantapäät. Maailman kaunein nenä. Mietteliäs tapa kurtistaa kulmiaan ja puhetta pidemmälle edennyt ymmärrys. Tapa liimautua aamuyön itkun yllättäessä syliin päättäväisesti ja tiukasti, kuin pieni apinan poikanen.

JälkiMielestäni hienoja hetkiä vanhemmuudessa ovat ne pienet hetket, joina yhtäkkiä hätkähtää tietoisuuteen siitä, että itsestä on tullut äiti. Ikäänkuin tavoittaa sen tunteen, jota vain kuvitteli aikana ennen lapsia, jolloin yritti miettiä sitä miltä voi tuntua se kun on oma lapsi. Kuin näkisi hetken menneisyydestä käsin.

Näihin hetkiin havahtuu niissä pysähtyneissä tilanteissa tehdessään jotain pientä ja arkista lapsen kanssa, kun ei oikeastaan ajattele mitään. Viimeksi muistan tavoittaneeni tunteen voimakkaasti pestessäni Kuopuksen käsiä. Tajusin yhtäkkiä hyvin kirkkaasti ja elämyksellisesti, kuin ensi kertaa, että nämä pienet kädet omieni sisällä ovat nyt sen oman lapseni ja hetkeksi hämmästyin.

OLYMPUS DIGITAL CAMERAKun katsoo vastasyntyneen totisiin tummiin silmiin, pääsee kurkistamaan äärettömyyteen. Siinä Sinä olet ja tulet olemaan ja nyt mikään ei ole ennallaan. Se hämmästys, kun ensimmäistä kertaa katsoo syntynyttä lastaan. Että ihanko oikeasti hän on nyt tuossa ja tuolta hän näyttää. Tapahtuuko tämä todella? Sekoitus pakahdusta, rakkautta, iloa ja ennen kaikkea sitä hämmästystä. Jotain niin totaalisen olennaista ja perustavaa. Hetki joka pakenee sanoja, tunne, joka saa itkemään ja nauramaan ääneen samaan aikaan, kiitollisuus joka salpaa hengen ja suorastaan musertaa. Ja hämmästys. Lapsi on jotain niin suurta, että äitiys tuntuu vieläkin joskus uskomattomalta.

Kunpa joka päivä muistaisin pysähtyä tämän tunteen äärelle, uskaltaisin tuntea kiitollisuuden painon ja olla välittämättä siitä pelosta, joka suurimman rakkauden varjona kulkee. Keskittyä siihen iloon, jota nämä ainutlaatuiset pienet ihmiset ovat elämäämme tuoneet. Siitä riittää kyllä ammennettavaa. Myös niihin loputtoman univajeisiin päiviin, kun maitolasit kaatuvat, asunto ui ravassa ja avaimet unohtuvat sisälle.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s