YHTEISTYÖSSÄ: Veken kaluste

OLYMPUS DIGITAL CAMERAKuten yleisesti tiedetään, pääkaupunkiseudun vuokrat ovat jo hävyttömällä tasolla erityisesti kantakaupungin alueella. Tilastokeskuksen mukaan pääkaupunkiseudun vapaarahoitteisten asuntojen vuokrat kohosivat 3,4 prosenttia vuonna 2016. Asumiskustannusten nousu merkitsee sitä, että useissa vuokralla asuvissa perheissä joudutaan tinkimään asunnon koosta asumiskustannusten kompensoimiseksi – näin myös meillä.

Pienissä tiloissa elämistä helpottavat tekijät, kuten tavaran määrän karsiminen, toimivat säilytysratkaisut ja oikea asenne. Me olemmekin jo tottuneita asumaan pienessä, mutta  viihtyisässä kaupunkikaksiossamme ja järjestely toimii varsin hyvin ainakin toistaiseksi lasten ollessa vielä näin pieniä. Olemme ratkaisseen pienessä tilassa asumisen järjestelyt niin, että nukumme kaikki yhteisessä makuuhuoneessa lasten leikkisopen sijaiten olohuoneessa avokeittiön vieressä. Tämä on itseasiassa hyvin käytännöllistä, sillä lasten leikkien valvominen keittiössä puuhaillessa on helppoa leikkien tapahtuen suoraan silmien alla. Pojat myös kokevat vanhempiensa lähellä nukkumisen turvalliseksi ja ovat herätessään lähellä, joten ”yövaeltelua” ei tarvitse harrastaa puolin tai toisin.

Yksi huonetilan korkeutta hyödyntävä ja lattiapinta-alaa säästävä sisustusratkaisu on kerrossänky, joka onkin ollut hankintalistalla odottamassa lasten kasvamista riittävästi. Nyt poikien ollessa 2 ja 3,5-vuotiaita, koemme että on korkea aika siirtää pienet miehet pinnasängyistään (melkein) isojen miesten sänkyyn. Kerrosänkyjä vertailtuamme päädyimme Veken kalusteen Liisa Pieni sänkyyn, jonka ilahduttavan kompaktit mitat sopivat makuuhuoneeseemme sängylle kaavailtuun paikkaan täydellisesti!

Miksi juuri Liisa Pieni kerrossänky?

  • Kaunis
  • Kompakti
    • Pituus 164 cm
    • Korkeus 137 cm
    • Leveys 79 cm, tikkaiden kohdalla +10 cm
    • Patjakoko 70×155 cm
    • Ala- ja yläsängyn välitilan korkeus ilman patjaa 66 cm
  • Tukeva (mäntyä)
  • Saa tarpeen mukaan myös kahdeksi erilliseksi sängyksi
  • Edullinen

Sänky on siis sopivan pieni ja matala myös pienille lapsille, mutta riittää pituutensa puolesta varmasti pitkälle alakoululaiseksi. Tilasimme Veken kalusteesta myös sänkyyn sopivat patjat ja turvakaiteen sänkyyn. Sänkyyn on myös saatavilla kätevä sängynaluslaatikko.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Lähetyksen saavuttua itseäni ilahdutti välittömästi yksi aistinvaraisesti havaittava asia, nimittäin haju. Tavallisesti kun ostaa uuden huonekalun siitä isosta ruotsalaisesta bulkkihuonekaluliikkeestä, jonne ihmiset vaeltavat kehittämään avioeroriitoja ja syömään lihapullia, kaupan päälle saa tuotteiden yököttävän pistävän kemiallisen hajun. Erityisesti kyseisestä liikkeestä ostetut patjat haisevat aivan järkyttäviltä, olen huomannut. Veken kalusteesta tilattu Liisa Pieni sänky tuoksui saapuessaan vienosti puulta ja maalilta läheltä nuuhkittaessa ja myös patjassa oli hyvin lievä tuoksu muovipakkauksesta otettaessa. Ilahduttavaa! Liisa_pieni_blogi_Perheesta2Sängyn kokoaminen oli varsin vaivatonta ja sujui mieheltä yksin, jopa pienten apumiesten sählätessä vieressä. Ainoa vaihe, jossa tarvittiin minua, oli yläkerroksen nostaminen alakerroksen päälle. Lapset olivat luonnollisesti aivan pähkinöinä uudesta valtakunnastaan ja viettivät ensimmäiset päivät sänkyyn ja sängystä kiipeillen. Olimme ensin hieman huolissamme kuinka Esikoinen yöt yläsängyssä pysyy, mutta tämän suhteen ei ole ollut mitään ongelmaa. Yöt sujuivat heti hyvin ja rauhallisesti. Kuopus huumantui ensimmäisenä iltana vapaudestaan, jonka pinnasängystä alasänkyyn siirtyminen aiheutti ja hillui ympäri kämppää nukkumaanmenon hetkellä, mutta sai nopeasti juonesta kiinni ja vaeltelu jäi siihen iltaan. Turvallisuussyistä kerrossängyssä yläpunkassa on ehdoton riehumiskielto enkä anna poikien leikkiä ilman valvontaa makuuhuoneessa, jotta hallitsemattomilta maahantuloilta vältytään.Liisa_Pieni_Blogi_Perheesta5Mitään negatiivista ei valinnastamme ole ilmennyt, joten voimme siis suositella tilaa säästävää kerrosänkyä lämpimästi myös pienten lasten perheisiin. Liisa Pieni kerrosänkyjä sekä lisävarusteita voit tilata vaivattomasti Veken kalusteen verkkokaupasta osoitteesta vekenkaluste.fi.OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Seuraa Perheestä blogia Instagramissa ja Facebookissa!

4 replies on “Liisa Pieni – Kerrossänky pienille lapsille

  1. Meillä on myös Liisa pieni -kerrossänky ja ollaan tykätty tosi paljon! Nukkujat on 4- ja 1-vuotiaat ja pienen koon takia kerrossänky ei ole pienille nukkujille liian suuri. Myös lasten huone on pieni ja on kiva, kun sänky/sängyt ei rohmua liikaa leikkitilaa.

    Tosin välillä alasängyn ja yläsängyn välinen korkeus tuntuu matalalta, kun pitää pienen karkailijan kanssa neuvotella nukkumisesta… 🙂

    Liked by 1 henkilö

    1. Kiva kuulla! Täytyy vielä hommata se sängynaluslaatikko, niin saa kätevästi säilytystilaa. Tällä hetkellä pidämme sängyn alla poikien äitiyspakkauksia, mutta ne eivät ole kovin käytännöllisiä. Sängyn kompaktissa koossa on toki puolensa – alasängyn petaaminen ja lapsen alasänkyyn nostaminen on vaikeaa tehdä ergonomisesti ja tämä johtuu tietysti siitä, että sänky on pidetty matalana.

      Tykkää

  2. Heippa! Kertoisitteko minkä korkuiset ovat tuon liisa sängyn laidat? En löydä tietoa mistään, vaikka netistä olen yrittänyt selailla. 🙂

    Kiitos! 🙂

    Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s