…ei oikein kuulu lempihetkiini.

Uuden ihmisen odottamisesta kertominen on tietysti merkittävä, mutta myös hyvin lataantunut hetki. Jännitän aina hirveästi uutista seuraavia sekunteja, ilmeitä ja sanoja, koska muistan nämä reaktiot mahdollisesti lopun elämääni. Ja koska jännitän niitä, kertomisesta tulee omituista ja kireää ja tämä luultavasti myös johtaa omituisiin reaktioihin.

Hämmästys on kohdallani ollut ehdottomasti määrittävä reaktio kertoessani raskaudesta. Äimistys ja sitä seuraavan ilon sekoitus. Käytännössä hieman sama reaktio kuin itselle tulee tuijottaessaan siihen kriittiseen tikkuun piirtyvää viivaa, joskin oma reaktio tulee myös maustettuna ripauksella kauhua. ”Viiva. Viiva siinä on. Huhhuh. Jee! Apua! Jee! Apua.” Lisääntyminen on toden totta ihmeellistä, iloista ja hämmentävää. Ja pelottavaa.

Alkaessani odottaa esikoistani reilu neljä vuotta sitten olin vastikään saanut ylemmän korkeakoulututkintoni valmiiksi ja virittelin kokopäivätyöni ohella jatko-opintoja. Halusin väitellä ja halusin uran. Enemmän halusin kuitenkin mieheni kanssa lasta ja antaessamme elämälle mahdollisuuden Esikoinen ilmoittelikin tulostaan käytännössä välittömästi (me onnenmyyrät!). Tässä elämänvaiheessa uutista sitten kertoessani kuulijan ensimmäiset sanat olivat usein: ”Oliko se vahinko?” ”No EI!!” En loukkaantunut tästä, ennemminkin se nauratti. Totta oli että en ollut/ ole sitä vauvakuumeilevaa tyyppiä. Olin enemmäkin urakuumeilevaa tyyppiä, joten reaktio oli varsin ymmärrettävä. Esikoisen kohdalla uutista jakaessamme saimme kokea hämmästyksen lisäksi roppakaupalla ihanaa kanssariemua.

Kuopuksen odotus alkoi Esikoisen ollessa vielä varsin vauva, pojillehan tuli lopulta vain vähän alle 1,5 vuotta ikäeroa. Taustalla oli Esikoisen rankka ”koliikki” (eli diagnosoimattoman maito- ja kananmuna-allergisen vauvan 24/7 vatsakivut, huutaminen ja refluksi), josta olimme taistelleen itsemme vastikään jaloillemme joten kuten. Taustalla oli myös terveyteen liittyviä huolia, jotka olivat saaneet itseni tuijottelemaan yön tunteina kylmän pelon kuristaessa sisuskaluja pientä ihmistä ja kohtaamaan sen, kuinka elämä ei todellakaan ole itsestään selvää. Se on hauras ja rajallinen, eikä mitään voi pitää itsestään selvyytenä. Unettomina öinä tuloksia odottaessani mietin mikä elämässä on oikeasti tärkeää ja päätin, että jos tästä selvitään, toivon Esikoiselle sisarusta heti kun se on mahdollista. Luojan kiitos huolet osoittautuivat sillä kertaa turhiksi ja velipoika ilmoittelikin tulostaan varsin säntillisesti heti mahdollisuuden saadessaan (mitä lottovoittajia – tiedostan). Uutta vauvauutista jaettassa reaktiot olivat taas ymmärrettävän hämmästyneitä pienen ikäeron vuoksi.

Nyt lasten pienen ikäeron tuoman pikkulapsivaiheen haastavuuden ja kahden lapsen allergiataipaleen alkaessa tasaantua oireiden pysyessä hallinnassa ruokavaliohoidolla, tilanne on ikään kuin taistelun jälkeen. Hengissä ollaan, vaikka ihan vammoitta ei olla selvitty. Vuodet ovat olleet raskaita ja turhauttavia, ottaneet omansa niin henkisesti kuin fyysisesti, mutta me kestimme. Ja elämä ja sen halu on siitä metka homma, että sitä ei helpolla nujerreta. Uusi toivo alkaa viritä ja vauvan tuoma ilo ja rakkaus alkaa painaa enemmän vaakakupissa, kuin pelko uudesta tulevasta mahdollisesta, joskin todennäköisestä allergiataistelusta ja entistä rankemmasta arjesta. Ainakin kokemus on puolellamme ja vähintään valvottavaan vauvaan osaamme jo varautua niin henkisesti, kuin käytännössäkin. Edelleen ajattelen, että (ei-henkeäuhkaava) allergia on laajassa mittakaavassa oikeasti mitätön murhe, vaikka todellista kärsimystä aiheuttaakin. Elämään nyt vaan kuuluu kaikenlaisia sävyjä, niin se menee.

Nyt kolmannen raskauden kohdalla kertoessamme perhelukumme kasvavan, olenkin jo itse lisännyt uutisen perään välittömän toteamuksen – ”no ihan pimeitähän me ollaan, heh heh.” Helpottaa noin niinku kaikkien oloa, kun sen sanoo heti ääneen sen kuulijan ”MITÄ??!!”-reaktion jälkeen.

Kyllä vain. Taas mennään! ❤

Ultra_Perheesta_blogi2
Pienokaisen voiton merkki

 

 

 

 

 

 

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s