Tänään aamulla Helsingin Sanomia lukiessani, silmiini osui kolumni ja ajatus: ”Rakastumisessa on kysymys siitä, kuinka kahden ihmisen parhaat puolet sopivat yhteen. Rakkaudessa on kysymys siitä, kuinka hyvin heidän huonot puolensa sopivat yhteen.”

Kyllä. Rakastuessaan sitä haluaa häivyttää taustalle ne toisen huonot puolet ja rakentaa mielikuvan niiden hyvien perusteella. Ensin homma on siis vähän kuten Naisten kymppi: Menee kävellenkin ja alussa vallitsee karnevaalitunnelma. Kun rakastumisen vaiheesta siirrytään siihen rakastamisen aikaan, hommasta alkaa tulla kestävyyslaji.

Kun niiden huonojen puolien yhteen sovitteluvaiheenkin jälkeen toteaa, että kyllä, tällä mennään, tavataan siirtyä siihen lisääntymisen vaiheeseen. Lapsen myötä rakkaus lisääntyy eksponentiaalisesti, syntyyhän maailmaan kokonaan uusi rakastettava ja pyytettömästi rakastava yksilö. Mutta sitä lisääntyjien rakkautta myös koetellaan – pikkulapsivaihehan voi ilmetä ajoittain melko armottomana. Siirrytään puolimaratonille.

Toinen lapsi. Kukaan ei nuku. Siirrytään parisuhteen pitkänmatkan juoksussa täyspitkään maratoniin ja siihen vaiheeseen, kun joka paikkaan saattuu ja miettii, että mitä järkeä tässä on.

Kolmas lapsi. Kaikki allergisia. Siirrytään triathlon-moodiin. Kaikki tiedostaa, että tässä ei ole mitään järkeä maratonin lisäksi uida 3,8 ja pyöräillä 180 kilometriä, mutta niin sitä vaan mennään. Välillä matka taittuu helpommin, joskus tekisi mieli paiskata fillari sinne jonkkaan. Ja paiskaatkin. Puoliso käy nostamassa sen, eikä sano mitään ja matka jatkuu.

Matkalla ei saa jäädä liikaa miettimään (ainakaan näinä vauvavuosina) minkälainen aika suorituksesta tulee, vaan pyrkii vaan sinne maaliin keinolla millä hyvänsä ja huomaa, kun toisella alkaa hapottaa. Ja todella huomaa myös ne paikat ja teot, joilla puoliso yrittää omaa matkaasi keventää. Jossain vaiheessa sitä sitten kai tajuaa, ettei sitä maaliviivaa ole, on vain se matka. Jotkut luovuttavat tässä vaiheessa, toiset alkavat ihailla maisemia. Ja veren maku suussa helpottaa.

Kestävyyslaji se on! Kiitos siis puolisoni, tästäkin oksennustaudin sävyisestä syntymäpäiväviikonlopusta ja siitä peräänantamattomuudesta, jolla arkea eteenpäin kompuroimme ja raastamme. Meidän huonot puolemme taitavat kuitenkin sopia aika hyvin yhteen.

Kukat

Seuraa Perheestä blogia myös Instagramissa ja Facebookissa!

ps. Ja ei, en ole juossut maratonia, edes puolikasta – tää oli vaan kielikuva.

 

 

 

 

One thought on “Kestävyyslaji

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

w

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s